Keväällä 1997 Kotikatsomo esitti lehtimaailman koukeroita kuvaavan tv-sarjan Tuliportaat, jonka Irmeli Castrén on myöhemmin kirjoittanut vetäväksi romaaniksi.
Lehtikeisarinna Sylvi Kaitala on vanha ja vahva nainen, jonka mielestä vastoinkäymiset on luotu voitettaviksi. Raja menee kuitenkin siinä, kun kammottavan tyrkky ja häikäilemätön päätoimittaja Soili Jalaspuro uhkaa raahata alttarille Sylvin ainoan pojan ja kansainvälinen kustannusjätti Everest vaanii nurkissa aikoen nielaista lehtitalon. Kurjuuden kruunuksi yhtiökumppani Yrjö Ranta menee ja kuolee eikä edes ymmärrä testamentata osakkeitaan kunnon ihmiselle vaan jättää ne hulttiopojalleen.
Häpeälliset salaisuudet pyrkivät pintaan, mustasukkaisuus jyllää ja rakkaus sekoittaa yhden jos toisenkin järkikullan. Taistelu Lehtitalon omistajasukujen miehistä käy yhtä kiivaana kuin taistelu osakkeista. Pääpalkintona on komea toimitusjohtaja Carolus Kaitala. Valokuvaaja Sami Ranta on kahden naisen loukussa ja tilanne ratkeaa yllättävällä tavalla. Hurmaava hulttio Lauri Ranta en halua muuta kuin haudata menneet, mutta rakkaus löytää hänet maailman toiselta laidaltakin. Samaan aikaan Soili ja politiikkaan hinnalla millä hyvänsä hinkuva Antti Mäki juonivat Kaitaloiden ja Rantojen päänmenoksi…
Yleensä suhtaudun tv-sarjoista tehtyihin kirjoihin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta hyvästä sarjasta tehtyä kirjaa on hauska lukea jälkeenpäin, mutta liian usein kirjat on sarjaa huonompi ja lukiessa näyttelijöiden kasvot pyörivät mielessä. Sitä vaaraa Tuliportaita lukiessa ei tosin ollut, sillä en ole koskaan katsonut kyseistä sarjaa. Kirja oli harmitonta luettavaa sopivan saippuasarjamaisella tavalla. Tästä kirjasta ei toden totta puuttunut seksiä, jännitystä, vauhtia, juonitteluja, rakkaussotkuja tai kadonneita isiä. Sen sijaan kirjalta puuttui kunnollinen kustannustoimittaja, sen verran paljon oli kirjoitusvirheitä lipsahdellut sivuille.
