Tarja Uusitalon kirjassa Lepinkäinen päähenkilöpariskunnan rakkaus on väljähtänyt, kaikki sen värit ovat haalistuneet. Tuijan arki kuitenkin muuttuu, kun hänelle tarjoutuu tilaisuus uuteen rakkauteen ja uuteen arkeen. Niin ihanaa kuin se onkin, Tuijaa arveluttaa hyppy uuteen. Voisiko hän tehdä sen miehelleen Jussille ja pojilleen Jukalle ja Eerolle, rikkoa antamansa lupauksen? Perheen pojat ovat kuitenkin aina olleet Tuijan elämän ydin. Kohdetessaan uuden ihmisen Tuijan ajatukset täyttyvät omista haaveista ja haluista. Jussin rinnalla arki tuntuu raskaalta, mutta Tuijan on vain jaksettava poikiensa vuoksi. Salliako uusi onni vai pitäisikö annetut lupaukset, silläkin uhalla, että elämä tuntuu vajaalta ja raskaalta?

No jaa… Tulipa sitten tämäkin kirja luettua. Aihe oli kyllä kiinnostava, mutta kirja oli aika tökerösti kirjoitettu. Ja loppu oli jotenkin kummallinen. Tuskinpa muutaman kuukauden päästä muistan tästä kirjasta yhtään mitään.

Ai niin, semmoinen tyhmä juttu vielä, että kirjaa lukiessa sekoitin koko ajan isän ja pojan toisiinsa. Minusta Jukka olisi sopinut paremmin isän nimeksi ja Jussi pojan, joten menin aina sekaisin, kun puhuttiin Jussista, ja sitten luulin, että tässä tarkoitetaan nyt poikaa, vaikka oikeasti puhuttiin tietysti isästä. Aika tyhmää. Onkohan kenellekään muulle käynyt näin?