Eija Piekkarin esikoisdekkarin, Haamuparin, päähenkilö Kristiina Elo on lahtelainen poliisi, joka harrastaa kansantanssia. Kesäisen viikonlopun harjoitusleiri päättyy ikävästi, kun yksi tanssijoista kuolee väkivallan uhrina.
Murhaaja on päässyt vauhtiin keskellä maalaismaisemia. Iloiset tunnelmat ja tanssien rytmit vaihtuvat pelokkaaseen varuillaan oloon. Tuoreen avioeron jälkeiset tunnemyrskyt ja vastuu tanssitoverin murhaajan löytämisestä tuntuvat hetkittäin olevan liian raskas taakka Kristiinan kannettavaksi. Tanssijat puhuvat poissaolevasta parista haamuparina. Kristiina kokee itsekin olevansa pariton, kuvitelmissa vain haamu vierellään. Hänen entisen miehensä työnantaja on suuntautunut seksuaalisesti eri tavalla mutta ojentaa turvallisen kainalonsa Kristiinalle.

Näin kesällä tekee mieli lukea dekkareita, ja takakannen perusteella vaikutti siltä, että Haamupari on juuri tarkoitukseen sopivaa, kevyttä luettavaa. Olin väärässä. Juoni hyppelehti oudosti enkä saanut henkilöistäkään oikein kiinni. Mulla on paha tapa jättää kirja kesken, jos juoni ei ala vetää ensimmäisen 50 sivun jälkeen. Tämän kirjan luin kuitenkin loppuun, mutta ihan turhaan. Mitään ei menetä, jos tätä ei lue.