Elina Loisan esikoisteoksen Julkeat nimettömäksi jäävä nuori naispäähenkilö on saanut vakiinnutettua elämänsä juuri sellaiseksi kuin itse haluaa: vain rahaa ilman työtä, rakkautta ilman vaivaa ja hauskanpitoa ilman jälkipuheita. 

Päähenkilö on onnistunut pesemään pikkukaupungin leiman olemuksestaan ja valloittamaan metropolin. Yhdessä ystävänsä Maxin kanssa he miehittävät öiset kadut, baarit ja makuuhuoneet. Kohteiden sukupuolella ja seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä, kaikki käy minkä voi merkitä saamapuolelle. Ja yhdessä he jakavat kaiken: rahat, juomat, rauhoittavat ja piristävät napit sekä sänkykumppanit. Julkeat-romaani vie marginaaliin, jonne ovat viskautuneet ylikoulutetun ja tehoahdetun yhteiskunnan jämäpalat, vauraat mutta yksinäiset, herkät ja nälkäiset. Yksi asia käy kuitenkin vasta ajan mittaan selville: sosiaalisessa pelissä muodostuu ihmissuhteita, joiden näkymättömistä kultalangoista solmiutuneeseen verkkoon saattaa sotkeutua.

Kirja ja sen henkilöt toivat mieleen Elina Tiilikan Punaisen mekon, kertovathan molemmat kirjat nälkäisistä nuorista aikuisista, jotka eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassa ja haluavat mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla. Aihe olisi siis ollut kiinnostava, mutta valitettavasti Loisa ei saa siitä kunnolla mitään irti. Olisin kaivannut esimerkiksi edes jonkinlaista juonta, sillä baareilu, yhdenyön jutut ja lusmuilu tuntuvat pidemmän päälle puuduttavalle. Syy siihen, etten jättänyt kirjaa kesken puolenvälin jälkeen on päähenkilössä, jonka itsekeskeisyys menee jo koomisuuden puolelle.