Alun perin vuonna 1995 ilmestynyt Korttelin kuningatar on Suomen murhakuningattaren, Outi Pakkasen, taattua laatua. Graafikko Anna Laine havaitsee Eerikinkadun ja Abrahaminkadun kulmassa sijaitsevan jugend-kerrostalon asukastaulussa kolme tuttua nimeä. Talossa asuvat omissa asunnoissaan Annan entinen luokkatoveri Salla Lappi, tämän sisar, ex-valokuvamalli Inari Lappi, ja sisarusten äiti, entinen operettidiiva Meri Lappi. Kaksi ihmistä kuolee, ja naapuruston kantakapakassa pohditaan syitä ja seurauksia. Salla Lappi on nähnyt jotain eikä usko virallisiin selityksiin, ja pian hän on suuressa vaarassa.

En erityisemmin pidä Outi Pakkasen dekkareista, vaikka muutaman olenkin lukenut. Jotenkin niissä ärsyttää se, että kirjassa on aina kamalan monta henkilöä, joita ei kuitenkaan seurata kovinkaan tarkasti. Korttelin kuningatar vaikutti kuitenkin takakantensa perusteella kiinnostavalta kirjalta, joten sorruin nappaamaan sen mukaani kirjastosta. Tällä kertaa odotukset eivät pettäneet, sillä kirja oli viihdyttävää luettavaa alusta loppuun. Ehkä olisi aika tarkastaa käsityksiä Pakkasesta…