Mirva Saukkolan Hautajaishäät on kolmas toimittaja Noora Hankasuosta kertova dekkari.

 

Aiemmissa osissa riehakasta sinkkuelämää viettänyt Noora on päättänyt ottaa askeleen sitoutumisen tielle. Hän on hankkinut itselleen yhdeksästä viiteen -työn häälehden toimitussihteerinä. Vielä suurempia mullistuksia on tulossa yksityiselämässä, sillä Noora on avioitumassa poikaystävänsä Janin kanssa. Ennen syyskuisia häitä on kuitenkin kuuma kesä, jonka aikana ehtii tapahtua yhtä sun toista…

 

Noora ei suinkaan ole kaupungin ainoa morsian, sillä hänen sulhasensa Janin työpaikalla Markeniztanin lähetystössä suunnitellaan täyttä päätä lähettilään tyttären megalomaanista hääjuhlaa. Janin kautta Noora pääsee tutustumaan suurlähetystön väkeen eikä tietenkään voi olla tunkematta nokkaansa isojen poikien asioihin. Pian hääsuunnitelmia varjostaa murha, jonka lisäksi Nooran mieltä painaa hänen italialaisen ex-heilansa putkahtaminen takaisin kuvioihin.

 

Tämäkin kirja oli ihan hyvä, mutta selvästi kahta edellistä osaa huonompi. Jotenkin sinkku-Nooran touhuiluista sai enemmän irti kuin morsian-Nooran. Tuntuu, että kirjailijalta oli kipinä kateissa ja hänen oli vain pakko kirjoittaa kolmas osa Nooran tarinaan. Edellisten kirjojen perusteella kiittelin Saukkolan kirjoitustyyliä, mutta nyt toistuvat vertaukset veivät minusta tehoa tekstistä ja tuntuivat lähinnä ärsyttäviltä. Toivon myös, että Nooran ja Pietron juupas-eipäs-leikille saadaan tämän osan jälkeen piste.