Raija Orasen Maan aamu avaa Hepojärven rannalla sijaitsevan Hästsjögårdin kartanon iloluontoisista asukkaista kertovan neliosaisen sarjan. Tässä kirjassa eletään 1910-lukua, maailmansodan syttymisen, valtiollisten salahankkeiden ja Venäjästä irrottautumisen aikaa.

Hepojärven asemapäällikkö Gustav Malm saa neljännen tyttären samana syyskuun päivänä, kun Venäjän pääministeri murhataan Kiovan oopperassa.  Kartanossa syödään, juodaan ja juhlitaan samalla, kun punotaan maailmansodan syttymisen innoittamana valtiollisia salahankkeita, joiden avulla päästäisiin pois Venäjän ikeen alta. Gustav sekaantuu maanalaiseen liikkeeseen, jonka tarkoituksena on irrottaa Suomi Venäjän vallan alta ja saada maa itsenäiseksi. Hänen kasvattipoikansa, torpan Henrik, lähtee ensimmäisten joukossa Saksaan saamaan jääkärikoulutusta. Kansa alkaa jakaantua kahteen leiriin: Henrik aloittaa sisällissodan taistelut Karjalassa samaan aikaan kun hänen veljensä valmistautuu sotaan punaisten puolella.

Maan aamu on romanttinen, hauska ja jännittävä romaani Malmin aistillisesta perheestä, kartanosta ja kylän väestä sekä syntymässä olevasta Suomesta. Kartanon arkeen kuuluu, että elämästä nautitaan, soitto soi eikä rohkeus petä koskaan.

Hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus. Enpä ole Oraselta ennen lukenutkaan kuin ne pakolliset Ruusun ajat ja Puhtaat valkeat lakanat. Ainoa mikä tässäkin kirjassa ärsytti, oli kaikki yliluonnolliset olennot, ruokasalissa olevat haamut ja vastaavat. Mutta jos näistä pääsee yli niin muuten tämä on kelpo kirja. Varmasti luen jatko-osatkin.