Enni Mustosen romaani Mustasukkaiset jatkaa Annan ja Hilman kohtaloiden seuraamista. Kirjassa eletään vuosia 1899-1902 eli sortokauden aikaa. Hilma on ylentynyt piiasta ompelijatareksi ja toimittajan vaimoksi, joka omassa kodissaan joutuu ratkomaan raittiusaasian teoriaa ja käytäntöä. Mies kun tuntuu viihtyvän kaikkialla muualla paremmin kuin kotona, vaikka perhe kasvaa. Anna puolestaan työskentelee saksan kielen sijaisopettajana Nya svenska samskolanissa eli Lönkanissa, ja yrittää samalla valmistua maisteriksi. Kopioidessaan suurta adressia Anna ei voi aavistaa päätyvänsä vielä venäläisten santarmien kuulusteltavaksi. Kaiken keskellä Annaa lohduttaa muuan maisteri Bergström, jonka aviosäätykään ei estä miestä luomasta kaihoisia katseita Annan suuntaan.

Sydänsurut ja tulevaisuudenhaaveet saavat väistyä, kun nuoret naiset tempautuvat mukaan taistelemaan yhteiskuntaa kuohuttavia asioita, kuten juoppoutta, sortovaltaa ja laittomia kutsuntoja, vastaan.

Mustasukkaiset on Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan toinen osa. Ihana ja todentuntuinen teos, jossa viihdekirjamaisen juonen lisäksi käsitellään historiallisia asioita todentuntuisesti ja asiantuntevasti. Enpä tiedä toista kirjailijaa, jolta moinen onnistuu yhtä kiinnostavasti!