En tiedä kumpi on Leena Lehtolaisen paras kirja, Jonakin toisena päivänä vai Tappava säde. Tappava säde kiinnostaa, koska sen päähenkilö on niin tavallinen ja häneen on helppo samaistua. Tappavan säteen juoni on myös hyvin rakennettu ja koukuttava.

Kirjan päähenkilö on 35-vuotias sosiaaliterapeutti, kiltti ja väritön vanhapiika, jonka elämään tuovat iloa kuorolaulu sekä yksisilmäinen Sulo-kissa. Säde työskentelee turvakoti Kotipesässä, jonka asiakkaita ovat miestensä pahoinpitelemät naiset sekä poikiensa hakkaamat äidit. Säde kyllästyy sivustakatsojan elämäänsä ja alkaa pistää muiden elämiä järjestykseen. Samalla muuttuu myös Säteen elämä.

Ensimmäistä kertaa luin dekkarin, jossa lukijan sympatiat ovat rikoksentekijän puolella. Ehkä sen takia, rikoksen tekijä on tavallinen ja tavallaan myös sääliä herättävä  ihminen. Kirja antoi ajattelemisen aihetta siinä suhteessa, että kaikkien henkirikosten motiivit eivät välttämättä ole kovin yksinkertaisia niin kuin kirjassa näkyy. Ekaa kertaa tätä kirjaa lukiessa mietin, miksi Säteen kaltainen ihminen alkaa tehdä murhia, sillä tuskin kyseessä on julkisuuskaan, kerran Säde tekee niitä jälkiä jättämättä. Ihan kirjan lopussa annetaan vastaus tähänkin kysymykseen ja vaikka aluksi olin että “mitä, häh”, niin kirjaa lukiessa voi kuitenkin löytää viittauksia motiiveista.