Vihdoinkin sain luettua Anneli Kannon sisällissodan naissotilaista kertovan kirjan Veriruusut. Kirja siis kertoo sisällissotaan punaisten puolella osallistuneista naisista eli ns. hamekaartilaisista. Kirjan tapahtumat kuvaavat naisten etenemistä ensin Valkeakoskelta Tampereelle ja lopulta pakenevan punaisen kolonnan kanssa kohti Lahtea. Kirjassa on käytetty paljon taustamateriaalia opinnäytetyöstä historiankirjoihin ja tapahtumat ovat pääosin tosia. Tosin joidenkin tapahtumien kohdalla eri lähteissä on ollut ristiriitaisuuksia, jotka kirjailija on ratkaissut omalla tavallaan. Yksi tällainen on kirjassa kuvattu raiskaus, jota joidenkin lähteiden mukaan ei ole tapahtunut ollenkaan. Se jäi muuten vähän epäselväksi, onko kirjan henkilöille ollut vastineita tosielämässä. Takakannessa sanotaan, että kirja on dokumentaarinen, mutta kuitenkin se löytyi kirjaston kertomakirjallisuus -hyllystä.

Kirjan päähenkilönä on nuori, vasta ripiltä päässyt Sigrid, joka lähtee etsimään töitä paperitehtaalta ja pääsee sinne aputytöksi. Pian Sigridille selviää, millaista aputytön elämä oikeasti on. Tehtaalla hän tutustuu Marttaan, joka on aivan toista maata kuin ujohko Siikri; Martalla on jo sulhanenkin. Yhteiskunnallinen tilanne kärjistyy siten, että helmikuun alussa 1918 tehdas suljetaan ja punaiset ottavat vallan itselleen. Martta ja Sigrid lähtevät yhdessä vallankumouskomitean järjestämiin iltamiin, jossa on puhumassa agitaattori, joka värvää naisia punakaartiin. Hän lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, ja pian koskille perustetaan oma naiskaarti, johon ystävykset liittyvät. Sodan edetessä Siikrikin alkaa ymmärtää oman tärkeytensä ja alkaa rajusti vaatia itselleen tasa-arvoa ja samoja oikeuksia. Kirjassa seurataan lyhyen aikaa myös Tamperelaisen tehtaantytön Lempin elämää. Jotenkin Lempi vaan jää irralliseksi henkilöksi ja hänen tarinansa olisi oikeastaan voinut jättää kirjoittamatta, sillä minä en saanut hänestä oikein mitään irti.

Kirja oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta jotenkin sellainen ettei sitä voinut lukea yhtä kyytiä vaan välillä piti pitää taukoja ja lukea jotain muuta. Ehkä syy on siinä, että kirja on kuitenkin aika raakaa luettavaa kaikkine teloituksineen jne. Varsinkin lopussa meinasi itku päästä. Jotenkin se, että kaikki tämä ja paljon pahempaa on tapahtunut oikeasti eikä siitä ole kuin jotain 90 vuotta aikaa. Oli kirjassa myös ihania ja huvittavia kohtia, kuten se kuinka Lempi pääsee kesken kaiken vieraaksi jonkun rikkaan porvarin asuntoon ja ihmettelee vessanpönttöä ja kylpyammetta.

Suosittelen lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille!