Tuskinpa kukaan viime aikoina naistenlehtiä selannut on voinut välttyä huomaamasta Kira Poutasen uusinta kirjaa Rakkautta au lait, jota on kutsuttu suomalaiseksi chick litiksi. Suomalainen chick lit on (toistaiseksi vielä) melkoisen harvinaista herkkua, joten siksi tästä Poutasen kirjasta on pidetty suhteellisen kovaa meteliä. Kirja on kuulemma saanut alkunsa siten, että kustantajat ovat huomanneet chick litin olevan vuosittain myydyimpien kirjojen joukossa, mutta Suomesta tämä kyseinen genre puuttuu lähes tyystin. Niinpä WSOY tilasi Poutaselta jonkun hilpeän ja viihdyttävän, naisille suunnatun kirjan. Poutanen tarttui haasteeseen, ja niin syntyi Rakkautta au lait, joka todellakin on hauskinpia pitkiin aikoihin lukemiani kirjoja. Tällaisen kirja-ahmatin piti jo alkaa hieman säännöstellä lukemaansa, jotta tätä herkkua olisi riittänyt pitemmäksi aikaa.

Kirjan päähenkilö on hieman alle kolmekymppinen taideopiskelija Lara, jonka opinnot eivät tosin mene täysin putkeen ja tämän vuoksi opettaja kehottaa Laraa ottamaan hieman etäisyyttä opintoihin. Maitokahvin ja croisanttien vannoutuneena ystävänä Lara ottaa kurssin kohti niiden luvattua maata, Ranskaa, ja päätyy Nizzaan. Nizzassa Lara törmää pian Ninan, jonka luokse hän pääsee asumaan. Taideteorian kehittely jää vähän vähemmälle, kun Lara menee töihin kahvilaan. Onnettomuuksille alttiille Laralle kahvila ei tosin ole mikään maailman paras työpaikka, sillä häneltä tuppaavat kahvit lennellä vähän mihin sattuu. Erään kompastumisen seurauksena Lara törmää pariisilaiseen tsiljonäärimieheen, mister vessapaperiin, ja jatko on kuin suoraan elokuvasta: Lara huomaa pian asuvansa Charlesin kanssa hulppeasti keskellä Pariisia, ajelevansa limusiinilla, ostelevansa luksusvaatteita Charlesin laskuun sekä pyörivänsä seurapiireissä. Luksuselämään totuttautuminen vie Laralta oman aikansa ja juuri, kun kaikki alkaa mennä nappiin, Lara huomaa paratiisissa olevan useampiakin käärmeitä. Kaikki ei tosiaankaan ole aivan niin ihanaa kuin luulisi…

Kirja oli siis viihdyttävintä mitä olen aikoihin lukenut ja Poutanen osaa kirjoittaa osuvasti ja hauskasti. Muutamissa kohdin (varsinkin alussa) tosin tuntui siltä, että kirjailija keskittyi enemmän keksimään huvittavia yksityiskohtia kuin viemään tarinaa eteenpäin. Loppua kohden tarina parani ja lukutahti sen kun kiihtyi. Risuja lopusta, joka oli jokseenkin sekava ja äkkinäinen- aivan kuin kirjailijalle olisi tullut kiire lyödä piste loppuun. Rakkautta au lait on aika paljon samanlainen kirja kuin Laura Saaren Tyyppiteoria, jota olen jo ehtinyt hehkuttaa jossain aiemmassa postauksessani. Jos siis olet lukenut Tyyppiteorian, kannattaa lukea tämäkin. Ja vaikket ole lukenutkaan, lue silti tämä Rakkautta au lait. Se on juuri sopivaa luettavaa esim. tenttikirjojen välissä:)